tiistai 10. joulukuuta 2013

Joulumarkkinat - työtä ja tunnelmaa

Joulua edeltävät viikot ovat käsityöläisten ja käsityöyrittäjien kiireisintä aikaa. Sesonki alkaa marraskuussa ja huipentuu joulukuun puoliväliin.

jokiå designin yrittäjien kalentereissa tapahtumia riittää: Ornamo, Brankkis, Naisten messut, Porvoon Taidetehtaan, Malmgårdin ja Pellingin joulumarkkinat ja monet muut.

Willattaren Outi Karikivi  naputteli maksutietoja Naisten messuilla Helsingissä. 
Käsityöyrittäjälle näkyminen omien tuotteiden kera on tärkeää. "Naisten messuilla näki, miten paljon merkitsee se, että tekijä itse on paikalla", Outi Karikivi kertoo.

Pelkkä osallistuminen toisten tapahtumiin ei riitä. Jaana Pajuniemi Nastatuotteesta järjesti marraskuun lopussa Porvoon VPK:n talolla Brankkiksen joulumyyjäiset.

Teija Marjamaan lasikorut ja -esineet tuovat väriä moniin myyntitapahtumiin.

Kati Taivalantti esittelee kevyttä läppärilaukkua, jonka materiaali on kierrätysnahkaa.
Joulukuu on myös hyvä aika piipahtaa käsityöläisten pajoissa.

Keramiikka-artisani Kati Taivalantti avaa työpajansa ovet sunnuntaina 15. joulukuuta Björkheadin pajamyyjäisissä.

"Pajapuoti on mainio tilaisuus nähdä mitä kaikkea teen, kuten erilaisia tilaustöitä ja uniikkiteoksia", hän sanoo. 

Teksti ja kuvat: Leena Kultanen