torstai 25. heinäkuuta 2013

Kati Taivalantin kannuilla on asennetta

Valoisa työhuone kertoo Kati Taivalantin kahdesta työstä: keramiikka ja sisustussuunnittelu ovat saaneet omat tilansa.

Keramiikka vei naisen mukanaan vajaat kymmenen vuotta sitten, kun perhe muutti Porvoon lähistölle. ”Halusin opetella uuden käsityöharrastuksen. Vaihtoehtoina olivat keramiikka ja taidegrafiikka”, Kati kertoo.

Keramiikka veti pidemmän korren, kun tuolloin ei taidegrafiikkaa voinut tehdä myrkyttömästi.

”Hurahdin täysin kansalaisopiston kurssilla, jossa opettajana oli emäsalolainen keraamikko Tidi Fohlin”, hän kuvailee.

Rakkaasta harrastuksesta on nyt tullut osa työtä. Kati Taivalantti on taustaltaan sisustusarkkitehti ja tekee suunnittelutyötä omassa yrityksessään.

Kolmas työrooli on opettajan työ sisustusalan oppilaitoksissa.

Maanläheiset värit viehättävät asiakkaita, Kati Taivalantti kertoo.

Keramiikka-artesanin koulutustoi ammattimaisuutta


Kansalaisopiston kurssi antoi alkusysäyksen keramiikkaan. Osaamistaan Kati on syventänyt kaksivuotisella keramiikka-artisaanin koulutuksella Axell Folkhögskolanissa Loviisassa.

”Halusin alan koulutuksen, jotta saan ammattimaisen otteen keramiikan tekemiseen”, hän sanoo.

Vahva muotoilun koulutus vaikuttaa taustalla. ”Ajattelen kaikki tuotteeni sarjoina. Muotoilija toimii käytännön näkökulmasta.”

Keramiikka-artisaanin koulutus auttoi löytämään oman ilmaisun.

”Keramiikassa on rajattomasti mahdollisuuksia. On löydettävä se mikä tuntuu omimmalta ja keskityttävä siihen”, Kati tähdentää.

Myös sattumalla on merkitystä. Sen tulosta ovat keramiikkakorut.

”Käytimme opinnoissa paljon värjättyä savimassaa. Aloin pyöritellä helmiä leikkausreunoista”, hän kertoo.

Maanläheinen materiaalituntuu hyvältä iholla


Helmistä syntyi koruja, joiden maanläheinen materiaali ja tuntuma iholla miellyttää monenlaisia ihmisiä. Herkkäihoisille sopii erityisesti kaulakoru, jossa virkkaus ja keramiikka yhdistyvät.

”Tässä näkyy muutos ihmisten asenteissa. Kaikkea kimaltelevaa on niin paljon, että maanläheisyys viehättää”, Kati pohtii.

Koruista onkin tullut keramiikka-artisaanin päätuotteita.

Toukokuun lopulla avattu jokiå design, jossa hän on yhtenä osakkaana, on tuonut entistä vahvemmin esiin asiakasnäkökulman.

”Siellä tarvitaan pieniä tuotteita, joita on helppo ostaa myös lahjaksi kuten öljylyhdyt, keraamiset saippua-alustat tai kannelliset purkit.”

Koruja ja asioita ihmiset puolestaan ostavat itselleen.

Kaunis kattaus syntyy yhdistelemällä.


Käsityön leima
näkyy sarjoissakin


”Kun tekee jotain intohimolla, se näkyy tuotteissa. Toivon, että asiakkaat huomaavat sen”, hän kuvaa tekemistään.

Vaikka Kati tekee sarjatuotantona valuesineitä, käsityön leima näkyy niissä esimerkiksi leikkuupinnoissa ja lasitteissa. Ne hän sekoittaa itse maanläheisistä sävyistä.

”Haluaisin, että ihmiset tajuaisivat ettei kauniiseen kattaukseen tarvita kuutta tai kahdeksaa paria identtisiä astioita. Valuastioideni värimaailma on suppea ja ne sopivat hyvin yhteen.”

Teksti ja kuvat: Leena Kultanen

Lisää Kati Taivalantin keramiikasta:

joy.fi/keramiikka
pinterest.com/jokiadesign/ceramics/
www.facebook.com/jokiadesign

torstai 11. heinäkuuta 2013

Jaana meni saunaan

Harmaa froteehattu keikkuu, kun Jaana Pajuniemi ripustaa uuden Saunan raikas -tuotesarjansa tyynyjä jokiå designin eteen. Ne laajentavat pyöreistä muodoistaan tunnettua Nastatuotteen kuosiperhettä.

NASTATUOTE Jaana Pajuniemi-design syntyi 2006 Jaana Pajuniemen valmistuttua Taideteollisesta korkeakoulusta.

”Tein lopputyönäni kuosikirjan, johon suunnittelin valmiiksi nostalgisia kuoseja”, Jaana kertoo. Niistä sai alkunsa oma yritys.

Suunnittelun taustana oli 50 ihmiselle tehty kysely, jonka vastauksista ja hänen omista ideoistaan syntyivät Nastatuotteen kuosit.

Saunan raikas -tyynyjen harmaa toistuu Jaanan saunahatussa.

Laadukas ja kestävä tuote
on kuin ystävä, jonka luo palata


”Kirkkaat värit, pyöreät muodot, jotka erottuvat selkeästi pohjasta ja toistuvat säännöllisesti”, Jaana kuvaa kuosiensa muotokieltä.

Hänen tavoitteenaan on tehdä tuotteita, joista tulee ystävä, jonka luo palata. Ne ovat pitkäikäisiä ja laadukkaita.

”Ompelen kaikki tuotteeni itse”, hän kertoo.

Värimaailmaa hallitsivat aluksi tummanpunainen ja ruskea, jotka kuitenkin saivat pian seuraa raikkaista limen, turkoosin ja pinkin sävyistä.

Harmaa ja musta ovat klassikkoja, jotka aina löytävät omat ihmisensä.

Raikkaasti saunaan


Saunan raikas on uusi tuotelinja. Siihen kuuluvissa pyyhkeissä ja saunatyynyissä töröttävät terävät koiranputket, lupiinit ja karviaiset.

Saunatuoteperheeseen kuuluu myös froteinen saunahattu. "Hatun voi kastella kylmällä vedellä ja löylyistä voi nauttia näin raikkaammin ja pidempään”, Jaana neuvoo.

Nastatuote, Saunan raikas -pyyhe
Saunan raikas -pyyhkeet tuovat kesän saunaan.


Unelma kaupasta toteutui

Ajatus omasta kaupasta on itänyt jo pitkään. Haave toteutui keväällä, kun aiemmin kirpputorina ollut myymälätila vapautui ja seitsemän naisen porukka syntyi.

Voimien yhdistäminen madaltaa kynnystä . ”Voimme jakaa myyntipäivät ja vuokran”, jokiå designin puheenjohtajana toimiva Jaana kuvaa etuja.



Teksti ja kuvat: Leena Kultanen

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Lasi ja hopea veivät tekstiilisuunnittelijan

"Etsin nyt uusia tuulia, olen tehnyt niin pitkään lasista koruja", miettii lasi- ja hopeatöistään tunnettu Teija Marjamaa.

Tekstiilisuunnittelijan koulutuksen saanut taitaja on opetellut lasin ja hopean käsittelyn käytännön kautta. ”Tekstiilisuunnittelijan töitä en ole tehnyt päivääkään”, hän naurahtaa.

Teija Marjamaa hinnoittelee tuotteitaan ennen jokiå designin avautumista. 

Tekstiilialan koulutuksesta on kuitenkin ollut apua. Hän on muun muassa hyödyntänyt kankaanpainannan tekniikkaa lasitöissä.

Alihankkijana Teija Marjamaan Duart-yritys on toteuttanut isoja lyijy- ja muita lasitöitä julkisiin tiloihin Suomessa ja Venäjällä. Yrityksen valikoimiin kuuluvat myös valaisimet ja liikelahjat.

Tuotteiden suunnittelu on lähinnä Teijan sydäntä. ”Suunnitelmien tuotteistaminen on pullonkaula”, hän myöntää.

Lasiriipuksissa hehkuvat kesän värit. 

Varastossa odottaa nyt pino vanhoja ikkunanpokia, joihin hän aikoo hiekkapuhaltaa kuvioita. Sisustustarrat ovat myös idearikkaan tekijän mielessä.

Syksyllä Teijan lasinkäsittelytaidoista pääsee osalliseksi Klaukkalan kansalaisopistossa, jossa hän opettaa tiffanytekniikkaa. Duartin tuotteisiin kuuluvat myös koruntekokurssit, joita hän ohjaa esimerkiksi yritysten virkistyspäivillä. Niissä osanottajat tekevät itselleen koruja ja oppivat muutaman tekniikan.

Teksti ja kuva: Leena Kultanen

http://www.teijamarjamaa.fi/